Riittämätön valokuvanäyttely

Itse olen ihan romuna, poikani 17 v. on kahden vuoden ajan käyttänyt kaikkia mahdollisia huumausaineita. Enimmäkseen muuntohuumeita ja tutkimuskemikaaleja. Koko kesän hän oli eri pituisilla hatkareissuilla lastensuojeluyksiköistä, välillä hän kävi syömässä ja levähtämässä ja lähti uudestaan. Viimeisimmän kolmen viikon hatkareissun aikana olivat kummatkin käsivarret piikitetty, suonensisäiset päähuumausaineet ovat amfetamiini ja subutex... Vuoden sisällä hän on istunut kolmatta kertaa eho jaksolla, josta olen todella kiitolinen. Lupaukset ja valheet ovat saaneet niin syvän haavan sisääni, että alan kyynistyä... Suhteemme on todella hyvä ja läheinen, olen tukenut poikaa jokaisella retkahduksella ja vastoinkäymisen kohdatessa. Nyt minusta tuntuu että olenko mahdollistaja, sillä olen aina hänen kompastuttuaan ollut nostamassa hänet syliini. Hän itkee, hän itkee niin kovasti sylissäni että sydämmeni murskaantuu, kun vain saisin hänen tuskansa ja taakkansa pois. Tällä hetkellä olen päättänyt ottaa etäisyyttä, jos se motivoisi häntä parantumaan... Ikävä on niin suunnaton, minusta tuntuu ettei henkeni kulje. Rakastan niin paljon sitä poikaa...